maanantai 22. helmikuuta 2021

Rummun taikaa


 

Shamaani rumpu, Äiti maan sydämen syke. Itsestämme kumpuavaa totuudellista sielun sykettä. Sitä mitä me ensimmäisenä koemme hengittäessämme ilmaa, tullessamme kokemaan maallista elämää. Kautta aikojen rummun ääntä ollaan käytetty avaamaan sydämen taajuutta, lähdettäessä taisteluun, luomaan lujuutta ja totuudellista voimaa. Juhliessa elämää rumpua ollaan soitettu ja kiitetty Äiti maan voimasta ja maadoituksesta. Otettu mukaan tuomaan viestejä henkimaailmasta, oppia ja parannusta sairauden edessä. 

Herättämällä sisällä oleva Shamaani Jumalatar. Oma voima, jonka olemme joskus niin unohtaneet tämän hetkisessä maailmassa. Peilimme on kääntynyt ulospäin, kohti maailmaa, jossa eletään voimakkaasti pelon kautta. Opittu elämään niinkuin suuret massat tällä hetkellä elävät. Pelosta. Pelon vastakohta on rakkaus. Siitä taajuudesta, josta me alkujaan tulemme. Olemme eksyneet omasta olemuksestamme. Nyt on aika ottaa oma voimamme takaisin. Suurena lahjana Äiti Maalta ja Taivaan Isältämme. Kuulla oman äänensä. Sielun sykkeen.  

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Sinä olet tärkeä❤️


 Tämä viikko on ystävän päivä viikko. Haluan kuitenkin muistuttaa sinua siitä tärkeimmästä ihmisestä, jonka me niin unohdamme. Itsemme. Kuinka paljon oletkaan uurastanut rakas ystäväni, muiden hyvinvoinnin vuoksi. Ota nyt aikaa itsellesi uuden kuun energioihin. Tee itsellesi vaikka jalkakylpy tai hemmottele jalkojasi hieronnalla. Sillä jalat kaipaavat nyt hoitoa. Ja siinä hemmottelun aikana mieti minkälaisen matkan oletkaan tehnyt. Ole ylpeä itsestäsi rakkaus ❤️🙏

tiistai 9. helmikuuta 2021


Tiibetiläiset äänimaljat. Tuo taianomainen hoitomuoto, tuomaan meille 5000 vuotta vanhaa hoitomuotoa uudelleen meidän tietoisuuteen. Äärimmäisen rentouttava hoitomuoto, jossa ääniaallot ja värähtelyt tuovat kehoomme juuri sitä värähtelyä, jota me tarvitsemme erilaisiin tilanteisiin. Huomaamme tämän hetkisen maailman olevan todella hektistä, omaa aikaa ei aina löydy. Kehomme kipuilee stressin aiheuttamasta taakasta. Mielemme tekee temppuja, täytyy jaksaa tehdä niin paljon pienessä ajassa. Olla superihmisiä. Pienikin aikataulun muutos saa aikaa isoja muutoksia ja yleensä jo tiukkaan aikataulu saattaa aiheuttaa jopa kaaosta. 

 

Äänimaljat saavat aikaan meille sen hetken olla vain minä itse,  muistuttaa sen ainoan asian, joka meillä on ensimmäisenä elämässä ja viimeisenä. Hengitys. Mitä hyvä hengitys saakaan aikaan. Rentouttaa koko olemuksen, solut saavat happea, verenkierto paranee merkittävästi. Stressi taso laskee. Olo tuntuu heti helpottuvan. Äänimaljojen värinä ja ääniaallot laskeutuvat meidän energiakehoomme ja fyysiseen kehoomme. Rytmittää meidän energioita sellaiselle taajuudelle, joka on tasapainossa. Sellainen kuin meidän kuuluu olla. Kehomme saattaa tuntea erilaisia värähtelyjä hoidon aikana. Palautumista, tuntuu kuin tukkeutumat alkavat pehmentyä. Kuin olisimme jotain uutta ja ehyttä. Mielemme keventyy, ajatukset selkeytyvät. Emme enää anna murheen ja negatiivisuuden ottaa valtaa mielessämmä. Tiedämme mikä on oikeaa ja mikä väärää. Näemme selkeämmin oman totuuden ja uskallamme olla juuri sitä, mitä haluamme olla. Sielun vapautta. Tuntea, että olemme elossa.

maanantai 1. helmikuuta 2021

Purppura puun alla


Tämä olkoon kaiken alku. Pieni kipinä tuottaa valtavan luomisvoiman. Siitä kipinästä on moni suuri asia saanut valon. Moni ihminen muuttanut elämänsä kulun. Ottanut uuden suunnan elämälleen. Monesti ajattelemme, että mitä pieni teko tai pieni muutos voi olla niin merkityksellinen. Miten sellainen asia voisi muuttaa minun elämääni. Mutta siinä kipinässä on jotain niin suurta muutos voimaa, että siinä hetkessä ei voi kuvitellakaan, miten elämä muuttaa muotoaan. Tällä kipinällä on aina se voima, jolla jokin vanha jää taakse. Ja se vanhan energian voima vähenee elämässämme. Uuden kipinän voima on niin suurta, että haluamme sitä enemmän, kuin vanhaa. Siitä alkaa uusi matka. Uusi matka kohti parempaa.

Totuuden peili

 Lapsen silmien umpeutuessa, Saavun aikuisuuteen. Rytmitän elämää muiden tahtiin, Unohdan katseeni siinä. Olenko minä kaunis, sopiva, Tehoka...